August 30, 2015

Blank paper

Tänään koitti lähtö. Kentällä hyvästelin perheen ja poikaystävän, mikä oli (kuten odotin) tosi tosi tosi vaikeaa. Matka turvatarkastukseen tuntui ikuisuudelta.. Uusi sivu elämässäni kääntyi kun kävelin terminaalin poikki. Niin iloinen, mutta silti niin surullinen lähtö.

Saavuin perille 11.10, kerrankin lento oli myöhästymisen sijaan etuajassa yli puoli tuntia! Nappasin varmaan sata kiloa painavan vanhan metallisen Rimowan matkalaukkuni hihnalta ja talsin taksi tolpalle. Päätin suosiolla jättää väliin junalla keskustaan kulkemisen, +30 astetta ja kolme kassia = no thanks. :D

Taksi jätti mut kummitätini lapsen luokse, kenellä oli meille jo kivaa ohjelmaa suunniteltuna päiväksi. Mentiin Elsan ja hänen miesystävänsä kanssa picknikille läheiseen puistoon ja pelailemaan pingistä. Niin kivaa! Sen jälkeen he näyttivät mulle vähän korttelia: missä ruokakauppa sijaitsee, kivoja ravintoloita ja tulevan kuntosalini mikä valmistuu piahkoin. :)

Ihan ilman ongelmia ei tämäkään reissu kuitenkaan alkanut. Nimittäin kämpän ostaminen ei mennyt ihan putkeen.. Myyjä perui kaupat viime viikolla juuri kun ostoprosessin piti alkaa. Iski lievästi sanottuna pieni paniikki päälle kun tajusin että ensi viikolla on muutto ja lento Pariisiin mutta kämppää ei. Pienien mutkien kautta onnistuin löytämään tuttuni kautta  pienen 15 neliön vuokrakämpän  ihan keskustasta, minkä saan käyttööni 1.9 eteenpäin. Onni onnettomuudessa! Asioillahan on tapana järjestyä niinkuin sanotaan.. :)

Nyt lähden tutkimaan ranskalaisen ruokakaupan antimia ja puistoon lenkille. :) Ihanaa illanjatkoa!
IMG_6934.jpgIMG_6926.jpg
IMG_6995.jpg

Skirt, Top & Shoes/ Zara, Bag/Chanel, Sunnies/Chanel

Pictures by Miira Vehviläinen

August 22, 2015

Q&A about Paris

Moikka! Tässä sitä Pariisi aiheista postausta jota teille lupailin.. :)

Mistä idea Pariisiin opiskelusta lähti?


Olen pienestä pitäen haaveillut Pariisiin muutosta. Kaupungin tuoma fiilis on jaksanut sykähdyttää vuodesta toiseen siellä käydessäni. Käyn Pariisissa joka vuosi vähintään kaksi kertaa mikä on tehnyt kaupunkia mulle tutuksi. Senkin takia Pariisiin on mukavan ns. turvallista mennä kun tietää vähän mikä kaupungin meininki on ja miten kaikki siellä toimii. Kummitätini asuu Ranskassa (nykyään maaseudulla) ja hänen lapsensa asuvat Pariisin keskustassa mikä on madaltanut kynnystä lähteä sinne. Tuntuu heti helpommalta lähteä vieraaseen maahan kun on edes muutama tuki henkilö paikan päällä auttamassa (lucky me :D). Olen saanut heiltä apua niiiiiin monissa jutuissa muuttoon ja kouluun liittyen, etten edes tiedä miten olisin pärjännyt ilman heitä. Ranskassa (varsinkaan Pariisissa) kun ei tapahdu asiat sormia napsauttamalla toisin kuin meillä täällä Suomessa. Papereita, papereita, odottamista, papereita ja vähän lisää odottamista.. Maassa maan tavalla haha. :D


Mitä opiskelet?


Lähden opiskelemaan muotimarkkintointia Esmod nimiseen kouluun. Alunperin ajattelin meneväni vaatesuunnittelu puolelle, mutta päädyin kuitenkin loppujen lopuksi hakemaan markkinoinnin pariin. Pystyn onneksi käymään koulussani vaatesuunnitteluun liittyviä kesäkursseja mikä on ihan mahtavaa! 


Missä päin opiskelet?

Opiskelen kolmannessa kaupunginosassa aivan Pariisin keskustassa.

Millä kielellä opiskelet?

Koulussa on englannin sekä ranskan -kielinen puoli muotimarkkinointia opiskeleville. Itse menen englanninkieliselle puolelle. Meillä on kuitenkin jatkuvasti ranskan kielen tunteja koulun puolesta,  jotta opitaan kieli ennen viimeisen vuoden työharjoitteluita Pariisissa. Englanti oli ehtoni Pariisiin opiskeluita tutkiessani, sillä ranskani ei todellakaan ole niin hyvää että voisin sillä kielellä vielä opiskella. 

Kauanko olet opiskellut Ranskaa?

Olen opiskellut Ranskaa kolme vuotta lukiossa. En kuitenkaan koe osaavani muuta kuin ranskan alkeet.. Ranskaa on tosi vaikea oppia koulun penkiltä. :D

Miten hakuprosessi käytännössä tapahtui?

Soitin kouluun toukokuun lopussa Ranskassa majaillessani. Sain sovittua tapaamisen kouluun heti seuraavalle viikolle. Siellä kyselin kysymyksiä koulusta, sain tiedot tarvittavista dokumenteista sekä  hakuperusteista ja tehtävät mitä piti tehdä ennen seuraavaa vaihetta. Lähetettyäni tehtävät kouluun sain muutaman viikon sisällä pyynnön toiseen haastatteluun, jonka tein Skypen välityksellä. Sen jälkeen meni taas muutama viikko ja sain sähköpostilla tietää päässeeni sisään. 

Miten löysin kouluni?

Löysin kouluni googlettamalla "worlds top 50 fashion schools". Esmod oli sijalla kymmenentenä ja ensimmäisenä kouluna joka sijaitsi Pariisissa. Lisäksi oma kummitätini osasi suositella koulua sillä hän on myös opiskellut vaatesuunnittelua aikoinaan Pariisissa ja koulu oli jo silloin todella suosittu. 

Miten järjestän asumisen?

Äitini käy vähintään 2-3 kertaa vuodessa Pariissa työnsä puolesta ja hänen unelmansa on aina ollut omistaa Pariisissa asunto. Niimpä viime kerralla siellä oleillessamme löysimme täydellisen asunnon, jonka äitini osti. Ranskassa ostoprosessi on kuitenkin niin pitkä että vie vielä 3 kuukautta ennen kuin asuntoon saa muuttaa. Lisäksi asuntoon pitää tehdä remonttia.. Niimpä asun nyt ensimmäiset kuukaudet kummitätini lapsen luona. Olen todella onnekas kun asiat järjestyivät näinkin hyvin.. :)

Opiskelun hinta?

Esmod on yksityiskoulu ja lukukausi siellä maksaa noin 8000-10 000 e. Ymmärtääkseni tämä on aika perus hinta-taso ranskalaisissa yliopistoissa. 

Muutatko yksin?

Muutan yksin. 

Seurustelu ja fiilikset sen suhteen?

Poikaystävän kanssa ollaan ajateltu että pidetään suhde ns. avoimena. 4 hyvää yhteistä vuotta takana mitä ei kannata lähteä pilaamaan sillä, että koittaa väkisin pitää kaukosuhdetta yllä. Välissä on kuitenkin tuhansia kilometrejä ja näkeminen jäisi siihen "hyvällä tuurilla kerran kuukaudessa". Ja meidän suhteen se ei käy sillä ollaan totuttu näkemään toisiamme niin paljon. Annetaan asioiden mennä omalla painollaan ilman turhia paineita. :)

Tuntuu tosi oudolta kun toinen jää tänne. Aloitettiin seurustelu juuri kun olin täyttänyt 15 vuotta, joten luonnollisesti se jättää pienen aukon kun toinen ei ole jakamassa päivittäisiä iloja ja suruja. Koti  illat yksin tulee varmasti olemaan erityisen hankalia.. 

Fiiliksiä ylipäätänsä?

Poikaystävän, perheen ja kavereiden Suomeen jättämistä lukuunottamatta olen sairaan innoissani muutosta. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja koulun penkille uudelleen pääseminen tuntuu niin siistiltä. Uskon että edessäni ovat tähän astisen elämäni parhaat kolme vuotta. :) Yksi ovi avautuu, toinen sulkeutuu. 






IMG_8218_34437.jpg
IMG_8241_34481.jpg
IMG_8243_34485.jpg
IMG_8275_34549.jpg
IMG_8267_34533.jpg
IMG_8230_34459.jpg
IMG_7514.jpg

August 20, 2015

20/08/2015

Pikkuhiljaa alan saamaan Pariisin opiskeluani koskevaa postausta valmiiksi. Kielellinen ilmaisuni ei ole niin vahvaa, joten kirjoittaminen vie hieman aikaa. Lisäksi olen yksinkertaisesti vaan niin laiska kirjoittamaan pitkiä postauksia.. :D Tämä kuvien muokkaus ja kuvaaminen ovat vaan yksinkertaisesti enemmän mun juttu. xD Kaikilla omat vahvuutensa haha.

Pukeutumisessa pienillä muutoksilla saa paljon aikaiseksi. Edellisen postauksen silkkipaita muuntautuu arkeen sopivaksi vaihtamaalla hameen revittyihin farkkuihin ja korkkarit tennareihin. Kaksi täysin erilaista lookkia rakennettu saman klassisen silkkipaidan ympärille. Silkki on materiaalina aivan ihana, mutta vielä ihanampaa tässä paidassa on väri. Aivan saman värinen kuin Pradan laukkuni! Ja tämän laukun väristä paitaa on muuten vaikea löytää.. :D

Nyt lähden hammaslääkäriin tsekkaamaan rautojeni tilanteen, jospa näistä jossain vaiheessa pääsisi eroon ja voisi taas aloittaa hammashymyilyn.

Ihanaa illan jatkoa!
IMG_5794.jpg
IMG_5770.jpg IMG_5782.jpg IMG_5757.jpg
IMG_5744.jpg
IMG_5809.jpg

Silk blouse/Andiata, Jeans/Hollister, Bag/Prada, Sneakers/Nike, Sunnies/Chanel

Pictures by Miira Vehviläinen

August 17, 2015

Beautiful silk

Päälläni tänään uutta AW15/16 Andiataa. Mallisto on aivan upea ja teenkin siitä erillisen postauksen mitä pikimmiten. Suosittelen tsekkaamaan heidän uudistuneet sivunsa ja verkkokaupan täältä. Pastellin ja harmaan sävyt pääosissa laadukkaiden materiaalien kanssa - perfection jos multa kysytään.. :)

IMG_5479.jpg
IMG_5600.jpg
IMG_5348.jpg

Kuten muutama postaus sitten kerroin, lähden opiskelemaan Pariisiin syyskuun alussa. Teen aiheesta postauksen jossa käsittelen opiskeluani ja tavoitteitani tarkemmin. Sen pohjalta ajattelin kysyä että olisiko teillä jotain kysymyksiä opiskeluuni liittyen? :) Helpottaa valtavasti kirjoittamistani kun on kysymyksiä mihin vastata!

Skirt/Andiata, Silk blouse/Andiata, Shoes/Zara, Bag/Chanel

Pictures by Miira Vehviläinen

August 14, 2015

Flowers and Air Max

Huomenna tulee kuluneeksi 4 vuotta siitä kun tavattiin poikaystävän kanssa ensimmäistä kertaa. Ihan hullua miten aika kuluu niin nopeasti..

Ollaan koitettu etsiä paikkaa mihin mentäisiin syömään mutta kaikki ravintolat tuntuu olevan täynnä/niissä on jokin yksityistilaisuus. Haluttaisiin syödä ulkona terassilla ja vaihtoehdot alkaa olla vähissä.. Klippan, Ravintola Saari, Palace, HSF kaikissa sama juttu. :D Taidetaan olla pikkasen myöhään liikkeellä haha. Onko teilllä jotain ehdotuksia Helsingissä olevista kivoista ravintoloista missä voisi syödä ULKONA? Ehdotuksia otetaan mielellään vastaan! :)
IMG_5195.jpg IMG_5193.jpg IMG_5200.jpg IMG_5255.jpg IMG_5242.jpg IMG_5305.jpg

Dress/H&M, Sneakers/Air Max, Bag/Chanel

Pictures by Miira Vehviläinen

August 11, 2015

Paris Calling

Edellisen postaukseni lukeneet saivat jo vähän vihjeitä mitä tämä postaus pitää sisällään.. Seuraavan parin viikon aikana tapahtuu jotain mikä muuttaa elämäni ihan kokonaan. En ole vielä siitä täällä blogin puolella puhunut, mutta nyt ajattelin sen vihdoin myös täällä paljastaa.

Sain kesäkuun lopussa tietää pääseväni opiskelemaan Pariisiin. Tänä syksynä. Olen sanoinkuvaamattoman innoissani.. En ole aikaisemmin asunut yksin, joten omilleen muutto vieraaseen maahan tuntuu todella jännittävältä.

Viime viikko joka vietettiin Pariisissa kului asuntoa etsien, pankki asioita ja muita käytännönjuttuja hoitaen. Tämä kaikki tuli vähän äkkiä, sillä alkuperäinen ajatukseni oli että olisin hakenut kouluun vasta ensi vuonna (2016).  Kuitenkin, kummitätini luona keväällä Ranskan maaseudulla majaillessani tuli fiilis että miksi turhaan jäädä odottamaan, kun voisi laittaa asiat rullaamaan eteenpäin heti. Niimpä laitoin paperit sisään, jonka jälkeen samaisella viikolla tein tarvittavat tehtävät ja haastattelut.

Niin se sitten kesäkuun lopussa tuli, myöntävä vastaus. 

Uskomaton fiilis.  

IMG_8438_32579.jpg
IMG_5094.jpg IMG_5095.jpg IMG_5102.jpg IMG_5113.jpg IMG_5121.jpg IMG_5158.jpg IMG_5141.jpg
IMG_5098.jpg

August 09, 2015

Cropped top and boucle skirt

Pariisissa oli niin ihanaa.. Kaupunki sykähdyttää joka kerta samalla tavalla kun siellä käy. Niin paljon tehtävää, koettavaa ja katsottavaa. Pelkkä kävely kaupungilla tuntuu jo niin siistiltä! Voisin vaan kuljeksia ja kuljeksia ympäriinsä kyllästymättä. Perinteisen suomalaisena ainoa asia mitä jäin helteessä kaipaamaan oli uimapaikka. Seine näytti yllättävän houkuttelevalta kun mittari nousi yli kolmeenkymmeneen asteeseen haha.

Muutamia suuria muutoksia on tulossa piahkoin, joista toisesta kerron lisää seuraavassa postauksessa. Sen voin sanoa että jännittää ja paljon. :D Pääsen kääntämään kokonaan uuden sivun elämässäni kummankin muutoksen johdosta. Im soooo excited!!

IMG_4628.jpg
IMG_4704.jpg
IMG_4625.jpg
IMG_4686.jpg
IMG_4676.jpg

Skirt/Andiata, Top/Zara, Shoes/Zara, Clutch/Gina Tricot, Sunnies/Chanel

Pictures by Miira Vehviläinen

August 03, 2015

Denim shorts and tunic

Nyt parhaillaan ollaan taksissa ajamassa lentokentälle päin. Kone lähtee seitsemältä kohti Pariisia ja oli muuten niin vaikean tuntuista nousta aamulla ennen viittä ylös. Varsinkin nyt kun kesäloman aikana on tottunut menemään myöhemmin nukkumaan ja myös heräämään myöhemmin. Pitää kyllä saada rytmi kuntoon ennen koulun alkua.

Perillä lämpötilat pyörii +30 asteen kiepeillä, niin ihanaa! Vihdoin pääsen laittamaan hellemekkoja päälle ja syömään lempiherkkuani jäätelöä ilman että seisoo sateessa kintut kananlihalla haha. :D

Vilkaisin eilen säätiedotusta ja ainakin pääkaupunkiseudulle oli luvattu aurinkoista keliä.. ? Mikäli tämä pitää paikkansa - nauttikaa tulevista päivistä! Hejjdååå.. :)

IMG_4541.jpg
IMG_4552.jpg
IMG_4527.jpg

Shorts/Levis, Shoes/Zara, Bag/Louis Vuitton, Sunnies/Ray Ban

Pictures by Miira Vehviläinen

August 02, 2015

My birthday

Pieni kuva päivitys perjantain synttäreistäni. 19-vuotta tuli mittariin, tuntuu aivan siltä kuin viime vuoden synttäreistäni olisi vain muutama päivä. Tänä vuonna oli tosin vähän viileämpi keli, jonka vuoksi pelattiin beer pongia toppatakit päällä takapihalla (hieman huvittava näky). :D Sää ei kuitenkaan haitannut menoa ja ilta oli tosi onnistunut. :)

Rakastan juhlien järjestämistä! Suunnittelu ja toteutus yhdessä kivalla porukalla on vaan niin hauskaa. Tehtiin tyttöjen kanssa ruokia koko päivä ja olen kyllä aika ylpeä lopputuloksesta mikä näkyy viimeisessä kuvassa. Jos järkkäämiseen ei kuuluisi sitä seuraavan päivän siivousta pitäisin juhlia harvasen viikonloppu haha. :D

Oma iltani jatkuu Linnanmäellä, mukavaa illan jatkoa!
Kollaasit31
IMG_4152.jpg
IMG_4094.jpg

Dress/Andiata

Powered by Blogger